Suuntaa antavaa tietoa, tarkista viranomaisilta mahdollisten muutosten varalta.
Ennen kuin lähdet töihin ulkomaille
Ota yhteyttä Kelaan ja ota selvää vakuutuksista ym. Kannattaa samalla ottaa selvää myös paluumuutton tarvittavista toimenpiteistä, lomakkeista ym.
Työvoimatoimistojen EURES-neuvojat voivat myös
antaa hyödyllistä tietoa ulkomaille muuttamisesta, työskentelystä, jne.
Lupamenettelyt
EU/ETA-maan kansalaisilla on oltava voimassa oleva passi tai kuvallinen poliisin myöntämä henkilöllisyystodistus. Passi on edelleen kätevin.
EU/ETA kansalaiset eivät tarvitse työlupaa Britanniassa. (Poikkeuksena Englannin kanaalisaaret Jersey ja Guernsey, sekä Isle of Man joissa työnantaja hankkii paikallisen työluvan)
Matkajärjestelyt ja -kustannukset ovat omalla vastuullasi, mutta suosittelemme matkustamaan aikaisemmalla mahdollisella lennolla. Varaa aikaa jatkoyhteyksille lentokentältä työpaikkakunnalle. Lontoon lisäksi esim. Birminghamissa, Manchesterissa, Glasgowissa ja Edinburghissa on kansainväliset lentokentät. Junalla matkustaminen ei ole halpaa, bussilla matkustaminen vie aikaa. Huomioi että "Lontoon lentokentät" esim. Heathrow ja Stansted sijaitsevat eri ilmansuunnissa. Yöllä ei jatkoyhteydet ole yhtä hyvät, on miellyttävämpää matkustaa päivällä ja saapua uudelle työpaikalle ja asunnolle kun väki on hereillä.
Useimmat työnantajat ovat joustavia saapumispäivän suhteen että voisit etsiä edullismman lennon. Lentolippujen hinnat vaihtelevat päivittäin, siirtämällä matkustuspäivää parilla päivällä jompaankumpaan suuntaan ja hyväksymällä välilaskun voit saada halvemman matkan.
[ Sivun alkuun ]
Työn aloitus Tarvitset voimassa olevan passin tai henkilökortin joka oikeuttaa työskentelyyn EU:ssa. Sinun tulee avata pankkitili Britanniassa mahdollisimman pian palkanmaksua varten. Tarvitset myös Brittiläisen SOTU numeron (National Insurance number); sen saanti voi kestää useita viikkoja, mutta ei ole pakollinen alussa.
Lävistykset: Iso-Britanniassa ollaan yleisesti ottaen konservatiivisia palvelualalla toimivien ulkonäon suhteen. Sinun on oltava valmis poistamaan näkyvät lävistykset työajalla.
Työvarusteet: Kokeille yleensä työvaatteet talon puolesta, mutta omat työkengät ja veitset. Asiakaspalveluhenkilöstöllä omat "mustavalkoiset" ja matalat mustat kengät, joskus lisävarusteet talon puolesta.
Pankkitilin avaamiseen tarvitset todistuksen työnantajaltasi sekä passin/henkilökortin. Kysy työnantajaltasi mitä pankkia he suosittelevat. Jotkut pankit vaativat lisäselvityksiä, viimeisin tiliote omasta pankkitilistä kannattaa ottaa mukaan.
Palkka ilmoitetaan Brittiläisen käytännön mukaan joko vuosi- viikko- tai tuntipalkkana. Palkka maksetaan yleensä viikoittain, joka toinen- tai joka neljäs viikko pankkitilille. Riippuen työnaloituspäivästä ja työnantajan rutiineista, saattaa kestää muutaman viikon ennen kuin ensimmäinen palkka tulee tilille.
Julkinen terveydenhuolto: Sairaus- tai onnettomuustapauksissa sinulla on oikeus lääkäri- ja sairaalahoitoon. Suomessa solmitun sairausvakuutuksen ehdot kattavat terveydenhoidon EU-maissa. (Kelalta tarkemmat tiedot) Jos tarvitset erikoislääkitystä, ota yhteyttä omaan lääkäriisi ennen kuin päätät lähteä. Hammashuolto - Akuuttihoitopalvelu sairaaloissa toimii, mutta kannattaa hoitaa hampaat kuntoon kotimaassa ennen lähtöä.
Verot (virallista tietoa: www.inlandrevenue.gov.uk). Palkastasi pidätetään ennakkovero. Ensimmäinen osa vuosituloista on kuitenkin verovapaa kaikille. (Tax-free allowance)
Veroparatiisisaarilla kuten esim Isle of Man, Jersey ja Guernsey on edullisempi verotus kuin Skotlannissa, Walesissa ja Englannissa.
Verotus alussa (Emergency Tax). Aloitettuasi työn Britanniassa, sinulla ei aluksi ole N.I. numeroa, etkä ole maan verorekisterissä. Siihen asti kunnes olet saanut Brittiläisen N.I. (SOTU) numeron, työnantaja pidättää veron koko palkasta siihen asti kunnes olet saanut N.I. numeron. Ylimääräinen maksettu vero palautetaan kuitenkin aikanaan.
Sosiaaliturvamaksu / National Insurance (N.I.) pidätetään myös palkasta.
[ Sivun alkuun ]
N.I. Number: N.I. Numeron puuttuminen ei estä työnaloitusta, mutta mitä pikimmin saat numeron, sen nopeammin saat myös veroalennuksen. Sinun tulee varata aika henkilökohtaiseen käyntiin paikallisessa "KELA" toimistossa (Benefits office), sekä pyytää todistus työnantajaltasi tätä varten. Passi/henkilökortti on oltava mukana. Toimistossa täytät lomakkeet, jonka jälkeen rekisteröinti kestää n. 6 viikkoa, ja veroprosenttisi laskee n 3 kk sisällä.
Työpaikka-asunto on tavallisesti soluasunto työpaikan yhteydessä tai lähettyvillä, oma tai jaettu huone ja yhteiset sosiaalitilat. Asunto on yleensä varustettu peseytymis-, pyykinpesu- ja keittomahdollisuuksilla. Ruokailu tapahtuu työaikana työpaikalla, joskus myös vapaa-aikana on siihen mahdollisuus. Vuodevaatteet ovat yleensä talon puolesta. Työpaikka-asunnot on tarkoitettu ainoastaan henkilökunnalle, asuntoon ei ole mahdollista majoittaa perheenjäseniä tai ystäviä, ei myöskään kotieläimiä.
Lontoo kiinnostaa usein työnhakijoita, mutta sinne haluavien on huomioitava alueen kalleus: palvelualoilla palkkataso on alhainen suhteessa elinkustannuksiin. Lontoota pidetään yhtenä Euroopan kalleimmista kaupungeista, elinkustannukset siellä ovat arviolta 50% korkeammat kuin muualla Britanniassa, siellä eikä muissa suurimmissa kaupungeissa ei yleensä ole työpaikka-asuntoa, se on hankittava itse vapailta markkinoilta. Suositeltavaa olisi käydä "turistimatkalla" tutustumassa Lontoon hintatasoon ja työ/asuntomarkkinoihin ennen kuin lähtee sinne työnhakuun.
Työsopimus: Suullinen työsopimus on täysin lainvoimainen, sinulla on aina lakisääteiset oikeudet joista ei voi tinkiä. Kuitenkin sinulla on oikeus saada sopimus kirjallisesti 2 kuukauden kuluessa työn aloituksesta. Työoloja koskevat epäselvyydet kannattaa ensisijassa selvittää suoraan työnantajan kanssa välittömästi. Jos kuitenkin katsot tarvitsevasi ulkopuolista apua, esimerkiksi riippumaton "The Citizens' Advice Bureau" avustaa luottamuksella ja ilmaiseksi. Toimipaikkoja on kaikkialla Britanniassa, yhteystiedot löytyvät paikallisesta puhelinluettelosta ja verkkosivulta: www.citizensadvice.org.uk.
Työturvallisuus: Työnantajasi on lain mukaan velvollinen huolehtimaan työturvallisuudestasi, jos olet huolissasi siitä, selvitä asia ensi kädessä esimiehesi kanssa, mutta jos et ole tyytyväinen, voit luottamuksella ottaa yhteyttä a.o. viranomaiseen; "Health and Safety Executive's Infoline" puh: 08701 545500. Nettiosoite; http://www.hse.gov.uk.
Minimipalkka: Britanniassa lakisääteinen minimipalkka on 1.10.2007 alkaen 18-21 vuotiaille £4.60/tunti ja 22 v. täyttäneille £5.52/tunti. Jos epäilet että et saa lakisääteistä palkkaa, nuvoja antaa "National Minimum Wage Helpline" puh: 0845 6000 678.
Hyppyvuorot (split shifts) ja pohjoismaihin verrattuna pitkät työpäivät /-viikot ovat tavallisia Hotelli- ja ravintola-alalla Britanniassa. Työaikasäännökset englanniksi tässä linkissä.
Vuosiloma: Lakisääteinen vähimmäisvuosiloma Britanniassa on 4 viikkoa. Jos työskentelet vuoden täysiaikaisesti 5 päivää viikossa, sinulla on oikeus 20 päivän palkalliseen lomaan. Loman ajankohta on yleensä sovittavissa, mutta työnantajalla on oikeus päättää ajankohdasta jos ilmoittaa asiasta ajoissa etukäteen. Jos et ole työsuhteen päättyessä ottanut lomapäiviä, työnantajan on maksettava lomakorvaus rahassa. Tarkempaa tietoa loma-asioista ja muista oikeuksista esim. tässä linkissä.
[ Sivun alkuun ]
Ennen kuin lopetat työsi ja poistut maasta
Oman etusi takia sano ajoissa itsesi irti työsopimuksesi mukaan, varmista että saat kaikki tarvittavat paperit kuten
esim. työtodistuksen sekä sisällä olevan palkan ja lomarahat mukaasi.
Jos palkkaa jää saamatta poistuessasi maasta, sovi etukäteen työnantajasi kanssa menettelystä
ja/tai pankkisi kanssa mahd. siirrosta suomalaiselle tilille ennen pankkitilisi lopettamista.
Varmista että saat mukaasi myös lomakkeen P45, jonka työnantaja on velvollinen täyttämään ja mahd.
E-lomakkeet Suomen viranomaisia varten (Kysy Kelalta).
Ota ajoissa yhteyttä lähimpään verotoimistoosi (Inland Revenue Office) josta saat ohjeet
veroilmoitusta/palautusta varten.
Säästät näin aikaa ja kustannuksia.
[ Sivun alkuun ]
Iso-Britannia - The United Kingdom of Great Britain and Irland (Great Britain) EU:n jäsen vuodesta 1973.
Pinta-ala 240.882 km2, asukasluku n. 58 milj.
Pääkaupunki Lontoo, jossa asukkaita n. 7 milj., Suur-Lontoossa 12 milj.
Skotlannissa asukkaita n. 5,1 milj, Edinburghissa n. 450.000
Iso-Britannia on virallisesti neljän maan: Englannin, Walesin, Skotlannin ja Pohjois-Irlannin liitto. Iso-Britannia on kuningaskunta. Kuningatar on 17 kansainyhteisömaan valtionpäämies. Kansallisuustunnus GB.
Yleiskieli on englanti, mutta maassa puhutaan myös kymriä (Wales n. 0,5 milj.) ja skotin gaeliä.
Ison-Britannian hallintaan kuuluvat Euroopassa Gibraltar, Mansaari ja Kanaalin saaret (Jerseyn ja Guernseyn hallintopiirit).
Mittayksiköitä. Vaikka Britanniassakin on nykyisin käytössä metrijärjestelmä, esiintyy silti myös vanhoja mittoja:
Pituusmitat:
1 inch (tuuma) = 2,54 cm
1 foot (jalka) = 30,48 cm
1 yard (jaardi) = 91,44 cm
1 mile (maili) = 1,609 km
Tilavuusmitat:
1 pint = 0,568 l
1 quart = 1,137 l
1 gallon = 4,546 l
Painomitat:
1 ounce (unssi) = 28,35 g
1 pound (pauna) = 454 g
Tapakulttuuri: Isossa-Britanniassa on ehdottomasti otettava huomioon, että se muodostuu neljästä "maasta": Englannista, Skotlannista, Walesista ja Pohjois-Irlannista. Jollet tiedä mistä Ison-Britannian osasta henkilö on kotoisin, käytä sanaa British . Vain Englannista kotoisin oleva henkilö on English. Skotlannissa luonnollisesti kansalaiset ovat Scottish, he ovat hyvin omanarvon tuntoisia ja isänmaallisia.
Please sanaa ei voi liikaa viljellä. Puhuttelussa on otettava huomioon, että vaikka englannin kielessä sana you on sekä sinä että te, se ei tarkoita sinuttelua. Päinvastoin, vasta etunimituttavuus muodostaa siitä sinä-sanan. Mr., Miss ja Mrs. ovat siis tärkeitä sanoja kuten sukunimetkin puhuttelussa teititeltäessä ja etunimet sinuteltaessa. Nimiä toistetaan usein ja tärkeätä muistaa puhuttelussa aatelisarvot ja Akateemiset arvot. Muodollinen kohteliaisuus on arvossaan, ja on syytä muistaa, että luokkajakokin elää edelleen.
Palveluraha: Kahviloissa, ravintoloissa, kampaamoissa ja parturilla on tapana antaa juomarahaa n. 10-15% laskun loppusummasta, mikäli laskussa lukee "Service not included". Yleensä ravintolalaskussa on jo tarjoilupalkkio laskettu mukaan, jolloin tarjoilijalle jätetään vain pieni tippi kiitokseksi. Pubeissa ei jätetä juomarahaa.
Puhelin ja Internet: Kännykkäliittymiä on edullisesti saatavilla, paikallinen liittymä tulee edullisemmaksi kuin suomalaisen liittymän käyttäminen. Nettikahviloissa ja kirjastoissa on tarjolla internetyhteyksiä edullisesti.
Sähköjännite on sama kuin Suomessa, mutta tarvitset välitöpselin voidaksesi käyttää Suomesta tuotuja sähkölaitteita.
Ilmasto: Vaikka talvellakaan ei yleensä ole pakkasta, ilma voi kosteuden takia olla raaka. Kaikkina vuodenaikoina on varauduttava sateeseen. Asuntoja ei ole eristetty yhtä hyvin kuin pohjoismaissa.
Lisätietoa: Kannattaa ottaa selvää maan asioista ennen lähtöä sekä verestää kielitaitoa, etenkin ammattisanastoa. Tutustu myös linkkisivuumme.
[ Sivun alkuun ]
Lähde: EURES
Norja on pitkien etäisyyksien maa; leveyspiirien välistä matkaa etelästä pohjoiseen Venäjän rajalle on 1750 km. Kapeimmillaan Norja on vain 6 km ja leveimmillään 420 km. Kokonaispinta-alaltaan maa on Euroopan 7. suurin. Tyypillistä maisemaa ovat vuoret ja vuonot. Saaria on 50. 000,joista asuttuja on n. 2000. Huippuvuoret ja Jan Mayen kuuluvat Norjaan.
Ilmasto ja kostea ja tuulinen Golf-virta vaikuttaa lämmittävästi aivan pohjoiselle rannikolle asti, mutta Finnmarkenin sisämaassa voi talvella olla pakkasta jopa 50 astetta.
Asukkaita Norjassa on 4,5 miljoonaa. Suurimmat kaupungit ovat: Oslo, Bergen, Trondheim ,Stavanger ja Kristiansand .
Norjassa on kaksi virallista kieltä: bokmål ja nynorsk. Bokmål on saanut vaikutteita tanskasta ja Norjan kaupunkien murteista ja nynorsk perustuu maaseutualueiden murteisiin. Norjan kielen osaaminen on tärkeä asia työnhakijalle. Ruotsin osaamisesta on apua. Joillakin aloilla, kuten IT, hotelli- ja ravintola, sekä matkailu, voi hyvällä englannilla tulla toimeen. Norjassa asuvalla ulkomaalaisella on oikeus norjan kielen opetukseen, jota voi tiedustella asuinkunnastaan.
Työmarkkinat
Tietoja työmarkkinoista ja työskentelyoloista EURES-portaalista
Työnhaku
Suositukset ovat tärkeitä. Kopiot työ- ja koulutodistuksista liitetään hakemukseen. Tosin jotkut työnantajat haluavat nähdä työ- ja koulutodistuksesi vasta, jos kutsuvat sinut haastatteluun. Huolehdi todistustesi kääntämisestä norjaksi tai englanniksi.
Lupamenettelyt
Pohjoismaiden kansalaiset eivät tarvitse työ- tai oleskelulupaa toisessa Pohjoismaassa. Yli puolen vuoden oleskelua varten pitää hankkia yhteispohjoismainen muuttokirja. Muuttokirjan saa väestörekisterin pitäjältä (suurimmilla paikkakunnilla maistraatista).
[ Sivun alkuun ]
Verotus
On hyvä selvittää verotusasiat perusteellisesti työnantajan kanssa, ennen kuin ottaa työn vastaan. Kannattaa myös selvittää asiat omassa verotoimistossa ennen lähtöä. Lisätietoa: www.vero.fi (>vero-ohjeet>kv.tilanteet >ulkomaantyöskentelyn verotus). Jos teet työtä norjalaisen työnantajan palveluksessa, sinun on maksettava veroa Norjaan. Verokortti anotaan paikallisesta verotoimistosta (likningskontoret). Tietoa Norjan verotuksesta saat Norjan verohallinnon kotisivulta www.skatteetaten.no
Sosiaaliturva
Norjassa pysyvästi asuvat henkilöt kuuluvat kansanvakuutuksen piiriin. Sitä hoitaa paikallisesti Trygdekontoret. Norjassa on yleinen sosiaaliturvavakuutus, johon sisältyy myös työttömyysturva. Ammattiliitot eivät hoida työttömyysturva-asioita, vaan muuta edunvalvontaa. Monet etuudet on sidottu perussummaan, joka määritellään vuosittain (58.778 Nkr/2004).Työttömyyspäivärahaan edellytetään, että edelliseltä vuodelta on tuloja 1,5-kertaisesti perussumma tai kolmen edellisen kalenterivuoden keskiarvo, joka vastaa perussummaa. Jos työskentely Norjassa on kestänyt vähemmän aikaa kuin vaadittava työssäoloehto, otetaan huomioon Suomessa tehty työ. Tätä varten tarvitaan Suomesta E301-lomake, jonka saa Kelasta tai työttömyys-kassalta. Lisätietoa Norjan sosiaaliturvasta www.trygdeetaten.no
Asuminen
Tavallisinta on asuminen omakotitaloissa tai kerrostaloasunnoissa. Vuokra-asunnoista on pulaa varsinkin suurimmissa kaupungeissa. Tietoa vapaista asunnoista saa mm. sanomalehdistä, netin kautta ja kiinteistövälitystoimistoista. Vuokranantaja voi vaatia enintään kuuden kuukauden vuokran suuruista takuuvuokraa. Sekä suullinen että kirjallinen vuokrasopimus ovat yhtä päteviä.
Muita linkkejä
www.nav.no Arbeids- og velferdsetaten
www.odin.no Hallinnon sivut
www.norge.no Norja-tietoutta
TM/EURES 11/2004
Lähde: EURES
[ Sivun alkuun ]
Kaikkiin tehtäviin edellytetään reipasta ja oma-aloitteista asennetta, kiinnostusta oppia uutta, yhteistyökykyä, sekä ennakkoluulotonta asennoitumista suomalaisesta poikkeavaan kulttuuriympäristöön, vaatimukset vaihtelevat luonnollisesti paikasta riippuen.
Keittiömestari (Sous chef, Head Chef)
väh. 12 kk, useimmiten väh. 24 kk sitoutuminen.
Vaatimus: Ammattikoulutus ja kokemus vastaavasta työstä kansainvälisessä ympäristössä, sujuva englanti.
Hakemusmenettely: Hakemus/CV + valokuva, puhelinhaastattelu ja henkilökohtainen haastattelu työpaikalla.
Kokki / Demi-Chef ja Chef de Partie
valmius väh. 12 työskentelyyn.
Vaatimus: Ammattikoulutus ja väh. 2-3 vuoden kokemus vastaavasta työstä hotellissa tai a la carte ravintolassa.
Hakemusmenettely: Hakemus/CV + valokuva, puhelinhaastattelu. Lontoon keskustassa ja vaativimmissa(esim Michelin*) paikoissa muuallakin vaaditaan yleensä henkilökohtainen haastattelu ja parin päivän koetyöskentely.
Apulaisokki / Kokkiharjoittelija Commis Chef
valmius 12 työskentelyyn, joitakin sesonkipaikkoja keväällä, väh. 6kk, pääsiäisestä lokakuulle.
Vaatimus: Ammattikoulutus ja väh 6 kk kokemus vastaavasta työstä hotellissa tai a la carte ravintolassa.
(työharjoittelut ammattiopintojen yhteydessä voidaan laskea kokemukseksi)
Tarjoilija / F&B Assistant, Commis waiter, Waiter, Chef de Rang
väh. 6 kk sitoutuminen, useimmat työnantajat asettavat etusijalle hakijat jotka voivat sitoutua pitemmäksi ajaksi.
Vaatimus: Ammattikoulutus ja/tai suht. tuore kokemus pöytiintarjoilusta hotelli- tai ruokaravintolassa, hyvä englanninkielitaito.
Vastaanottovirkailija / Receptionist
väh. 12 kk sopimus.
Vaatimus: Väh. vuoden kokemus vastaanottovirkailijana 3-5* hotellissa, sujuva Englanti.
Hovimestari, ravintolaesimiehet / Head waiter, supervisor, F&B manager
väh. 12 kk, useimmiten väh. 24 kk sitoutuminen.
Vaatimus: Kokemus vastaavasta työstä hotellissa tai ravintolassa Britanniassa, sujuva suullinen ja kirjallinen Englanti.
Ennen vakituisen ja sitovan työsuhteen solmimista edeltää luonnollisesti koeaika.
Useimmat työnantajat eivät hyväksy lävistyksiä kasvoissa (lukuunottamatta korvakorua) eikä asiakaspalveluhenkilöstöllä tatuointeja jotka näkyvät työasuun pukeutuneena. Esim jos käsivarressa oleva tatuointi peittyy pitkähiaisen paidan hihan alle, ei se ole näkyvä.
[ Sivun alkuun ]
Most hotels & restaurants' kitchens around the world will work within the following style of job titles within the kitchen brigade. This terminology has been used, internationally for well over a hundred years.
When someone joins a kitchen from catering college or gymnasium they will normally have had 2 to 3 years education and some practical experience for a few months. The first positions that they will be offered is called:
1.COMMIS CHEF
1st Commis & 2nd Commis:
The first position that is given to someone entering the kitchen of medium to a large brigade is 2nd commis. This allows the senior chefs in the kitchen to get a better understanding of the person's abilities. They are more then likely going to start work in the vegetable section or cold larder to gain speed of knife work and basic skills. They will then be moved into the other sections of the kitchen and spend time in the meat, fish, sauce and pastry departments as 1st commis chef. After 1 to or 2 years, depending on their abilities, they are likely to be promoted to Demi Chef de Partie.
2.DEMI CHEF DE PARTIE
As with the above-mentioned commis chef, this position will allow each person to move around the different sections, with the possibility of focusing on the sections that each person feels stronger in. If the person is wishing to focus on the pastry section they will normally be placed in this department and allowed to develop there, without going into the other parts of the kitchen. Each Demi Chef de Partie will go around the different sections, but with additional responsibilities in their job. For example, they will be encouraged to help in the training of the commis chefs as well as seeing that the food sent to the customer, from their section, is to the standard as laid down by the senior chefs. From this position, their next move is up to:
3.CHEF DE PARTIE. (Section Chef)
This title is for someone who is in charge of a specific section of the kitchen. They can have one or two Demi Chefs, plus 3 or 4 commis, (and in some kitchens apprentice chefs,) working for them and there are normally be two of these teams working in each section(partie) to cover the shifts in the working week. Most chef de partie???s specialise in their own favorite section of the kitchen. A Chef de Partie is a team leader, guiding and controlling their specific section of the kitchen.
4.SOUS CHEFS
Sous chefs run the kitchen on a day-to-day basis. They are normally given three different titles within this one job category.
A. Junior Sous Chef They look after and supervise a number of sections of a kitchen or in the case of a restaurant within a hotel they could be in control of that kitchen brigade.
B. Sous Chef Will look after an entire kitchen, be this a restaurant kitchen or a special kitchen, for example the banqueting kitchen.
C. Senior Sous Chef Will over-see the other Sous Chefs, handle the working rota's of the different departments and assist with the menu planning, food and provision ordering and take over the head chef duties, in his or her absence.
HEAD CHEF
In most kitchens the head chef is a person who runs the entire kitchen.
(In some kitchens the head chef is called the Chef de Cuisine) Not only does he or she look after the
day-to-day management of the department but is also in charge of the financial side of the business.
In very large kitchens the head chef will have a senior chef whom they report to. This is the Executive Chef.
Miksi Britanniaan tai Norjaan?
Ne ovat lähellä, EU ja pohjoismaan kansalaisena et tarvitse työlupaa, kieli on useimmille ennestään tuttu ja kohentunut kielitaito voi merkitä aimo harppausta urallasi myöhemmin. Britannian ja Norjan ravintola-hotellimaailmasta löytyy jokaiselle sopivan haasteellinen ja kehittävä työpaikka. Kaikki työkokemus ulkomailla on pelkkää plussaa, sillä se osoittaa oma-aloitteisuuttasi ja kykyä ja halua ottaa uusia haasteita vastaan. Ulkomailla työskennelleen henkilön arvioidaan joutuneen työskentelemään ennalta tuntemattomissa ja kotoisista poikkeavissa oloissa sekä näin avartaneen tapojen ja kulttuurien tuntemustaan. Myös erilaiset työympäristöt antavat paremman perspektiivin työelämään.
[ Sivun alkuun ]
Gastrostaff.com verkkosivustojen tarkoituksena on palvella työnhakijoita tiedottamalla avoimista työpaikoista kuin myös muista työhakuun ja ulkomailla työskentelyyn liittyvistä seikoista. Sivuston palvelu on ilmaista sekä työnhakijoille että työnantajille. Ylläpitokustannukset pyritään kattamaan mainostuloilla. Tavoitteenamme on pitää tiedot ajantasaisina ja virheettöminä. Pyrimme korjaamaan tietoomme tulleet virheet. Gastrostaff ei kuitenkaan voi olla vastuussa kaikista tämän sivuston tiedoista.
Tavoitteenamme on minimoida teknisten häiriöiden aiheuttamat haitat. Jotkin tiedot sivustollamme on voitu luoda tai muotoilla sellaiseen muotoon, tai sellaisiin tiedostoihin, jotka eivät ole virheettömiä, ja emme voi taata, ettei palvelumme keskeydy tai etteivät kyseiset ongelmat muutoin vaikuttaisi siihen. Gastrostaff ei vastaa ongelmista, jotka aiheutuvat tämän sivuston tai ulkopuolisiin sivustoihin tehtyjen linkkien käyttämisestä.
[ Sivun alkuun ]
Gastrostaff on sitoutunut kunnioittamaan yksityisyyden suojaa. Web-sivustot on suunniteltu siten, että käyttäjät voivat vierailla niillä ilman, että heidän täytyy identifioida itsensä tai luovuttaa henkilötietojaan. jokaisen Gastrostaff Web-sivun alalaidassa on linkki yksityisyydensuojakäytäntöön.
Gastrostaff hyödyntää käyttäjien antamia henkilötietoja voidakseen tarjota heille palveluja ja ymmärtääkseen paremmin heidän tarpeitaan ja kiinnostuksenkohteitaan. Gastrostaff käyttää tietoja käyttäjän pyytämien tapahtumien tai palvelujen suorittamisessa, ottaessaan yhteyttä käyttäjiin, tarjotessaan palveluja ja tukea käyttäjille, tiedottaessaan käyttäjille palveluistaan. Gastrostaff'ille annetut henkilötiedot voidaan siirtää maasta toiseen tietojen yhdistämisen ja tallentamisen tai asiakastietojen hallinnan yksinkertaistamisen niin edellyttäessä. Gastrostaff ei myy tai vuokraa käyttäjien henkilötietoja muille. Gastrostaff ei luovuta käyttäjien henkilötietoja kolmansille osapuolille paitsi, jos käyttäjän tilaaminen palvelujen toimittaminen sitä edellyttää.
Gastrostaff on sitoutunut säilyttämään käyttäjien tiedot turvallisesti. Jotta Gastrostaff voisi estää tietojen luvattoman käytön ja paljastamisen, pitää tiedot ajan tasalla ja varmistaa tietojen asianmukaisen käytön, Gastrostaff on suojannut kerättävät tiedot tarvittavilla fyysisillä, elektronisilla ja hallinnollisilla menetelmillä.
Gastrostaff ei käytä verkkosivuillaan evästeitä tai verkkojäljitteitä. Gastrostaff saattaa lisätä mainoksia sivuilleen ulkopuolisten mediayritysten välityksellä. Kun käyttäjä tarkastelee sellaista Web-sivua, jossa on mediayrityksen ylläpitämä mainos, käyttäjän tietokoneeseen saatetaan tallentaa eväste tai verkkojäljite. Evästeen avulla mediayritys tunnistaa tietokoneen jos mainoksen sisältämällä sivustolla käydään uudelleen ja voi seurata mainosten toimivuutta. Evästeeseen näin tallennetut tiedot eivät ole käyttäjiä yksilöiviä, eikä tietoja ole linkitetty käyttäjän tietokoneen tai minkään Gastrostaff'in asiakkaan henkilötietoihin. Mediayritys käyttää tietoja mainoksen ja sisällön kiinnostavuuden arviointiin. Käyttäjä voi estää mediayritysten evästeiden tallentamisen tietokoneeseen poistamalla evästeet mediayritysten Web-sivustojen ohjeiden mukaan tai määrittämällä tarvittavat asetukset selaimensa evästesuodattimeen.
[ Sivun alkuun ]